3. Lapsen neuropsykologinen kehitys

- lastenneuropsykologia = kehitysneuropsykologia

     *psykologian erityisala

     * tarkastelee lapsen keskushermoston ja käyttäytymisen välisiä yhteyksiä kehityksen eri

        vaiheissa

- keskushermoston + sen ohessa käyttäytymisen ja tunne-elämän kehitykseen vaikuttaa kaksi suurta tekijäryhmää: 1. keskushermosto pyrkii kehittymään määrättyjä geneettisiä ohjelmia toteuttaen (vaikuttamassa voi olla myös perintötekijöitä, jotka vievät kehitystä epätoivottavaan suuntaan → esimerkiksi perinnölliset vakavatkin kehityshäiriöt tai eräät lukivaikeuden muodot)

2. aivojen kehitykseen voi vaikuttaa jo raskauden alusta asti erinäiset ympäristötekijät (virukset, äidin runsaasti käyttämä alkoholi, traumat, lapsen varhaiskehityksen aikainen äärimmäisen niukka kokemusmaailma)

→ näiden erinäisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta lapsi kehittyy yksilölliseksi persoonallisuudekseen

- lapsen kehitykseen vaikuttavat tekijät keskenään monimutkaisessa vuorovaikutuksessa → transaktionaalinen suhde

* suhde, jossa erilaiset tekijät aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja voivat täten muuttaa toistensa merkitystä

- Werner ym. (1971) tutkivat raskauteen ja synnytykseen liittyen riskitekijöiden merkitystä lasten myöhemmälle kehitykselle:

   * totesivat, että raskauteen ja synnytykseen liittyneen komplikaation merkitys osaksi riippuvainen äidin sosiaalisesta ja koulutuksellisesta asemasta

    → äidin sosiaalinen status suhteellisen hyvä ja lapsen syntymään liittyi komplikaatioita → lapsen      myöhempi älykkyysosama vain 6-7 pistettä alempi verrattuna vastaavassa sosiaalisessa asemassa olevien äitien lapsiin, joiden syntymään ei liittynyt komplikaatioita

    → äidin sosiaalinen asema + koulutus suhteellisen alhaiset ja lapsen syntymään liittyi komplikaatioita → myöhempinä vuosina mitattu äo 19-37 pistettä alhaisempi kuin vastaavassa sosiaalisessa asemassa olevilla lapsilla, joiden syntymään ei liittynyt komplikaatioita

- kodin rajalliset mahdollisuudet näyttää korostavan varhaisen biologisen riskitekijän merkitystä myöhemmälle kehitykselle (täten 5-6 v lapsen ongelmallisen käyttäytymisen syitä arvioitaessa ei voi täsmällisesti päätellä, mikä osuus biologisilla tekijöillä on ja mikä lapsen kokemuksilla) → tärkeää ottaa molemmat syyryhmät huomioon

- perimän merkitys psykologiseen ja neuropsykologiseen kehitykseen korostunut tutkimustuloksissa

   * perimällä suurempi merkitys lapsen kehitykseen – kognitiiviseen kuin myös tunne-elämän   kehitykseenkin kuin mitä olemme ajatelleet

- lapsen kognitiivinen kehitys + käyttäytyminen monimutkaisia tapahtumia, joten on varottava yksinkertaistavaa tapaa käyttää perimää niiden selittäjänä

- esim. lukivaikeuksissa, monissa muissa kielellisen kehityksen häiriöissä, tarkkaavaisuushäiriöissä, motorisessa koordinaatiohäiriössä tai pakko-oireiden kehittymisessä perinnöllisellä taipumuksella suuri merkitys, mutta myös kokemushistorialla on vaikutusta siihen, toteutuuko kyseinen taipumus poikkeavaan kehitykseen + miten voimakkaana

- perimän merkityksen tunnistaminen auttaa ymmärtämään, miksi joku lapsi kehittyy hyvin vaikeissakin olosuhteissa, kun taas toiselle samat tai hyvätkin olosuhteet voi johtaa epäsuotuiseen kehitykseen

MOTORIIKKA

- keskeinen osuus lapsen varhaiskehityksessä

- yleensä lapsi kehittyy tietyn väljän aikataulun mukaisesti myös motoriikan osalta

- edellyttää monien keskushermoston toimintojen kypsymistä, kehittymistä joustavaan yhteistyön sekä tavanomaiset mahdollisuudet harjoitella kyseisiä taitoja

- kehitys ei ole välttämättä tasaista, vaan voi edetä joskus hyppäyksittäin

- aivoissa useita alueita ja järjestelmiä, jotka on eri tavoin tärkeitä motoriikan kehittymisessä ja motorisissa suorituksissa

- aivokuorella otsalohkon takaosissa sijaitseva motorinen aivokuori keskeinen erilaisten motoristen liikkeiden toteuttamisessa

- sen etupuolella sijaitsevalla premotorisella alueella keskeinen merkitys mm. monimutkaisten liikesarjojen toteuttamisessa (esim. puheen motoriikassa)

- otsalohkon sisäpinnalla sijaitseva supplementaarinen motorinen alue tärkeä monien automatisoituneiden toimintojen toteuttamisessa (esim. nopeat perättäiset sormella naputtamiset)

- syvissä aivojen osissa sijaitsevat tumakkeet keskeisiä asentojen kontrollin ja ilmmeisesti myös motorisen oppimisen kannalta

- pikkuaivot tärkeitä tasapainon kehittymisen, nopeiden liikkeiden ajoituksen + ennakoivien liikesuoritusten kannalta (esim. heitetyn pallon kiinni saaminen)

- nämä eri alueet yhteydessä toisiinsa ja moniin muihin aivojen osiin hermojen välityksellä

- motoriset suoritukset riippuvaisia sensorisista havainnoista (tuntoaistin ja kinesteettisen aistin antamista tiedoista + näköalueella esim. etäisyyksien arvioinneista)

Motoriikan häiriöt

- eriasteisia motorisia vaikeuksia voivat aiheuttaa aivovauriot ja aivotoiminnan erilaiset lievät häiriöt

- CP esimerkki joidenkin alueiden poikkeavasta toiminnasta, mikä on voinut olla seurausta raskauden aikana tai synnytyksessä tapahtuneesta vaurioitumisesta

- ongelmien toteamisen jälkeen intensiiviseen lastenneurologiseen hoitoon ja seurantaan + myöhemmin tarpeen mukaisesti erityispäiväkotiin ja erityisluokalle

- CP -vammoja elävänä syntyneistä lapsista noin 0,2%:lla, mutta lieviä motorisia vaikeuksia huomattavasti enemmän → puhutaan lapsista, joilla on kehityksellisiä koordinaatiohäiriöitä

- CP-lapsella selviä neurologisia oireita (spastisuus tai poikkeavat heijasteet), koordinaatiohäiriöisellä oireet usein suhteellisen lieviä ja epämääräisiäkin

- selvät oireet, jotka on aina poikkeavia lapsen iästä riippumatta → ”kovat oireet”

- lievät oireet → ”pehmeät oireet”

  * jotkut pehmeät oireet kehitykseen liittyviä piirteitä, joiden olisi pitänyt hävitä lapsen ikään nähden

  * esim. Moron refleksi häviää yleensä puolen vuoden ikään mennessä

  * pehmeät oireet voivat näkyä niin, että jonkin taidon kehittyminen viivästyy liiallisesti (AD/HD -oireyhtymän yhteydessä usein jonkinlaisia motorisia koordinaatiovaikeuksia)

- pehmeille neurologisille oireille tyypillistä, että ne ovat jossakin iässä normaaliin kehitykseen kuuluvia, mutta toisessa iässä esim. merkkejä neuraalisetn kehityksen osittaisesta viivästymisestä

  * pehmeisiin oireisiin luokiteltuja oireita, joihin tutkimuksessa kiinnitetään huomiota: mm. refleksien asymmetria ja käsien vapina

- monimutkaisten lihasliikkeiden ennakoimisen ja hallinan vaikeus tekee useat leikit ja pelit vaikeiksi (pallon kiinni ottaminen lennosta ja sen heittäminen korostuneen epätarkkaa)

- useimmat pehmeiden oireiden piirteet motoriikassa saattaa olla melko harmittoman tuntuisia

- jotkut tutkijat pitävät niitä tärkeinä viitteinä hermoston jollakin tavoin poikkeavasta kehityksestä → oireet eräänlaisia jäävuoren huippuja, joiden merkitys itse oiretta laajempi

HAHMOTTAMINEN

- laaja käsite, jolla viitataan monenlaisiin kognitiiviseen taitoihin

- voidaan tarkoittaa näköaistin välityksellä tapahtuvaa kokonaisuuksien näkemistä (jonkin hahmon erottamista piilokuvasta) tai yksittäisen äänihahmon (sanan) erottamista yleisemmästä äänitaustasta

- moniselitteinen käsite, jonka käyttäyminen edellyttää aina lisämääritteen

- kaikissa hahmottamisen muodoissa lapsella voi esiintyä kehityksen viivästymistä tai puutteellisuutta

- monet hahmottamistapojen vaikeudet liittyy erityisesti oikean aivopuoliskon ja etenkin sen takaosien toiminnan poikkeavuuksiin (lapsilla ongelmien paikallistaminen varsin viitteellistä)

- hahmottamisessa kyse usein hyvin monien aivoalueiden korostunutta yhteistoimintaa edellyttävistä taidoista

TARKKAAVAISUUS

- Alan Mirsky jakanut tarkkaavaisuuden neljään erilaiseen päätyyppiin:

   1. Kyky kiinnittää valikoivasti huomio joihinkin seikkoihin + reagoida niihin oikealla tavalla

        *esimerkiksi lapsen kyky löytää monien kuvioiden joukosta määrätynlainen kuva ja merkitä se    kynällä

   2. Kyky säilyttää tarkkaavaisuus pitkiä aikoja yhteen menoon + reagoida vain etukäteen sovittuihin asioihin

        * korostuu lapsen kannalta pitkästyttävissä tilanteissa

  3. Kyky siirtyä tarvittaessa joustavasti ja nopeasti asiasta toiseen

  4. Muistiin liittyvä

       *työmuisti eli lyhytaikainen muisti ja tarkkaavaisuus liittyy läheisesti toisiinsa → ilman   riittävästi toimivaa työmuistia huomion kiinnittäminen esim. monia kuvia sisältävän kirjan sivuun tietyn kuvan löytämiseksi ei onnistu

- tarkkaavaisuuden kannalta keskeisessä asemassa:

   * otsalohkon alueet

   * syvällä aivokuoren alla olevat alueet

   * aivoissa kulkevien viestien välittäjäaineet (= transmitterit), joiden tehokkuudessa yksilöllisiä eroja ja joiden toiminta todettu poikkeavaksi erilaisissa häiriöissä

- tarkkaavaisuuden kaikkien osa-alueiden arvioiminen alle kouluikäisillä lapsilla ongelmallista mm. täsmällisten normitietojen puuttumisen vuoksi (normaalina pidettävä vaihtelu laajaa sen ikäisenä)

Tarkkaavaisuuden häiriöt

- keskittyminen ja tarkkaavaisuus voi häiriintyä monesta syystä (väsymys, erilaiset mielialaan vaikuttavat tapahtumat, jännitys → voi aiheuttaa levottomuutta ja keskittymisvaikeuksia)

- jos keskittymis- ja tarkkaavaisuusongelmat pitkäaikaisia ”aina” olleita piirteitä, jotka vaikeuttaa päivittäistä elämää → voi olla tarkkaavaisuushäiriö (ADHD)

- tarkkaavaisuus suhteellista ja sidoksissa moniin eri asioihin

- pojilla yleisempiä kuin tytöillä

- alle kouluikäisillä kiinnitetään huomio yleensä levottomuuteen ja impulsiivisuuteen

- tarkkaavaisuushäiriöt, joihin ei liity ylivilkkautta → esille vasta kouluiässä

- syitä tutkittaessa vain alle 5%:ssa ongelman selittää aivovaurio, perintötekijöillä suurempi merkitys

- tarkkaavaisuuden kehittymiseen liittyvät häiriöt voidaan jakaa kahteen päämuotoon:

1. pääpiirteenä kehittymätön kyky hallita tarpeeksi omaa toimintaa, käyttäytyminen korostuneen impulsiivista ja motorisesti levotonta, ylivilkasta

- pienetkin ärsykkeet häiritsee keskittymistä (ympäristö, omat ajatukset/tunteet)

- usein vaikeampaa pakottaa itseään keskittymään asioihin, jotka ei kiinnosta

- jos asia kiinnostava tai uusi → voi keskittyä pitkäänkin

- käyttäytymishäiriöt ja aggressiivissävyinen käytös tavallista yleisempää

- yleinen muoto

2. pääpiirteenä tarkkaavaisuuden suuntaaminen vääriin asioihin + kognitiivisen prosessoinnin hitaus

- edellistä päämuotoa harvinaisempi

- käytös voi olla arkaa, vetäytyvää, depressiivisen tuntuista

- omissa ajatuksissaan, täytyy usein vetää muiden mukaan toimintoihin

- harvoin hyökkäävää käytöstä, mutta pelot ja ahdistuneisuus keskimääräistä tavallisempia

- tarkkaavaisuushäiriöihin liittyy usein ainakin lievinä myös muita oireita

   * erikouluiässä erilaiset kielellisen kehityksen tai hienomotoriikan erityisvaikeudet + ”hahmottamisvaikeudet”

   * osalla voi esiintyä käyttäytymisen ongelmia (uhmakkuus, masentuneisuus, pelot)

- yksinomaan tarkkaavaisuuteen rajoittuva häiriö suhteellisen harvinainen

Tarkkaavaisuushäiriöiden hoito

- perheiden ja lapsen psykososiaalinen tuki + lääkehoito

- vanhempien ryhmämuotoinen tuki (perhekoulu) sekä käyttäytymisterapian erilaatuinen soveltaminen

- joissain tapauksissa yksilöterapia

- keskeisessä asemassa arkipäivän korostunut jäsentäminen, oppimitilanteiden mitoittaminen tarpeet huomioiden sekä vanhempien ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukeminen

- lääkehoitona ensisijaisesti stimulanttilääkkeet

- parhaat hoitotulokset yhdistämällä psykososiaalinen tuki ja lääkehoito

Diagnostisia nimikkeitä

- aikaisemmin nimitetty MBD -oireyhtymä = tarkkaavaisuushäiriöön liittyy vaikeuksia sekä motoriikassa että hahmottamisessa ja/tai oppimisessa → kyse ongelmaryppäästä, jonka syntymisessä aivotoiminnalliset tekijät keskeisiä

- tavallisimmin MBD -diagnoosin on saanut alle kouluikäinen tarkkaavaisuushäiriöinen lapsi, jolla on levottomuustyyppisen tarkkaavaisuushäiriön lisäksi motorista kömpelyyttä + vaikeuksia näön ja käsien yhteistyössä/hahmottamisessa, voi olla myös puutteita kielellisessä kehityksessä

→ vaikeuksia orientoitua ja pysyä mukana erityisesti nopeasti etenevissä tilanteissa, myöhemmin voi esiintyä oppimisvaikeuksia koulussa sekä ongelmia oman käytöksen hallinnassa

Kuntoutus

- laaja-alaista, arkipäivän elämässä tapahtuvaa heikkojen alueiden vahvistamista

- vahvuuksien korostamista

- uusien toimintatapojen kehittämistä

- joissakin tilanteissa erityisryhmissä/yksilöllisesti tapahtuvaa systemaattista kuntoutusta

* neuropsykologinen kuntoutus, puheterapia, toiminta- ja fysioterapia, psykoterapia, lääkehoito

KIELEN JA PUHEEN KEHITYS

- lapsella jo syntymänsä jälkeen suuria valmiuksia erotella puheen kaltaisia ääniä muista äänistä

- ekan ikävuoden lopulla alkaa ymmärtämään sanattoman ele- ja ilmekielen → alkaa ilmaista toiveitaan elehtimällä

- lapset eroavat synnynnäisistä syistä kielelliseltä tietoisuudeltaan sekä etenkin äännetietoisuudeltaan

→ ilmenee esim. siinä, miten helposti oppii kuuntelemaan, miten helposti oppii tavuja kääntämällä leikkimään sanoilla

- kielellinen tietoisuus ja äännetietoisuus ennakoi lukemiseen oppimisen helppoutta tai vaikeutta

- kielelliset toiminnot liitetään vasempaan hemisfääriin → aikuisilla ja yli 5v vasemman hemisfäärin vaurio ja toimintahäiriöt aiheuttaa erilaisia puheen tuottamisen/ymmärtämisen vaikeuksia

- myös oikea hemisfääri käsittelee kielellistä tietoa → voi joskus ottaa hoitaakseen vaurioituneen vasemman hemisfäärin kielen prosessoinnin tehtävät, jos vaurio on laaja ja tapahtunut alle yhden vuoden iässä

- kielen ja puheen kehityksen häiriöitä voi esiintyä joko muiden neurologisten kehityshäiriöiden osana tai erillisenä kehityksellisenä ongelmanaa

- syinä tavallisimmin jo raskauden aikana alkaneet aivotoimintojen organisoitumisen poikkeavuudet tai synnytykseen liittyvän vaurioitumisen seuraukset

- perinnöllisillä tekijöillä tärkeä merkitys erityisesti niihin kielellisen kehityksen häiriöihin, jotka ei liity johonkin muuhun neurologiseen kehityshäiröön

- keskimääräistä monipuolisemman kielellisen kyvykkyyden kehittymisen kannalta rikkaalla kieliympäristöllä tärkäe merkitys

TEMPERAMENTTI

- viitataan niihin eroihin, joita lapsilla on jo varhain tavassaan reagoida ympäristönsä ärsykkeisiin ja tapahtumiin

- voimakkaasti korostuvat temperamenttipiirteet suhteellisen pysyviä varhaislapsuudesta aikuisuuteen asti (aktiivisuus, fysiologisten toimintojen säännöllisyys, ärsykekynnys, reaktioiden voimakkuus, mieliala ja pitkäjänteisyys)

- tutkijat löytäneet kolme erilaista temperamenttityyppiä:

1. ”tavalliset” → ei sisältänyt selvästi korostuneita erityispiirteitä, 40% tutkituista lapsista

2. ”vaikeat lapset” → pienestä pitäen alhainen reagointikynnys (levottomia, itki paljon, vaikea sopeutua muutoksiin), 15%

3. ”hitaasti lämpiävät” → vaati paljon aikaa sopeutuakseen uusiin tilanteisiin, mutta tutustuttuaan pärjäsivät hyvin, 15%

- toistaiseksi ei tiedetä tarkasti, millaisiin aivoja koskeviin eroihin käyttäytymistaipumusten erot liittyvät

- lapsen temperamentin huomioon ottaminen sisältää ajatuksen siitä, että lapsiin tulee suhtautua yksilöinä

 - erilaisten aivotoiminnan poikkeavuuksien tai voimakkaasti korostuvien temperamenttipiirteiden (pelokkuus, impulsiivisuus) todettu liittyvän kehityksen kuluessa tavallista useammin myös erilaisiin käyttäytymis- ja tunne-elämän ongelmiin